54. TURBOWOLF

...muutama vuosi sitten tutuistuin englantilaiseen hulttiopoppooseen, jossa mystikko Rasputinin näköinen hipinretku hoilasi korkealta ja kovaa. Musiikki oli rautaisaa vääntöä ja tarttuvat riffit porautuivat takaraivoon heti kättelyssä. Ihmettelyäkin riitti. Yhtyeen fuusiosoppa sai aikaiseksi litsariefektin, varsinkin elektrovaiheiden aikana. Myönnettäköön, että kohtuullisen oudolta se aluksi tuntui. Yhtyeen kiehtova ja oudon psykedeellinen veivaus ja sekametelin kokonaisuus sai kuitenkin hyväksynnän. Jostain syystä bändi unohtui muutamaksi vuodeksi unholaan, kunnes pomppasi nyt taas uudestaan ilmoille, hyvä niin. Eipä ole meno vuosien varrella mihinkään muuttunut. Laulaja Chris Georgiadiksen tukka näyttäisi olevan lyhentynyt ja uusi basisti, Lianna Lee Davies ilmestynyt kuvioihin. Mutta mikä tärkeintä, musiikki on pysynyt yhtä outona kuin vuosia sitten.

Nämä Brittiensaarten Bristolista tulevat veijarit perustivat yhtyeensä vuonna 2008. Yhtyeen musiikkia on hankalaa kategorioida mihinkään muottiin tai lokeroon. Vaikutteita löytyy tietenkin rokista, hevistä ja punkista, mutta myös yllättäen elektronisesta musiikista. Yhtyeeltä löytyy aimo annos hulluutta seikoittakseen näitä tyylisuuntia pirteän leikkisästi, mutta myös luovasti ja ammattimaisesti.

Ensimmäiset vuodet menivät sumusaaren pikkuklubeja kierellen, kunnes vuonna 2011 ilmestyi ensimmäinen lätty (Turbowolf). Albumi toi jonkin verran huomiota myös saaren ulkopuolella, mutta suurta massasuosiota ei sillä saatu. Yhtyeen omaperäinen ja ainutlaautuinen soppa on ehkä liikaa isoille massoille ja hyvä niin. Albumin kappaleet olivat kaikki erillaisia tyyliltään ja uskoisin jokaisen löytävän oman suosikkinsa. Itselläni toimii suhteellisen raskaat tuuttausbiisit, joissa kitaristi Andy Ghoshin ja rumpali Blake Daviesin vääntö menee jo stonerin puolelle, loistavaa. Tempo vaihtelee yllättävän monessakin biisissä, välillä meno on jopa seesteistä, kunnes mopo lähtee jälleen keulimaan ja meno yltyy tutulle räminäosastolle.

Yhtyeen toinen albumi ilmestyyy ensi vuoden keväällä. Esimakua ollaan jo saatu muutaman sinkun muodossa. Se on jo selvää, että enää ei nähdä ulkomuodollisesti Zappan/Rasputinin reinkarnaatiota, vaan pitemminkin herra Wolowitzin (The Big Bang Theory) veljen löytämistä parrasvaloihin. Vaikka laulaja ulkomuodollisesti onkin hieman muuttunut, on ääni ja tyyli pysynyt samana. Se taas tuo välillä, jollain ihmeellisellä tavalla mieleen Weird al" Yankovicin, siis sillai..hyvällä tavalla.

Vääristynyttä boogierokkia soittava nelikko antaa kuulijoilleen mahtavia koukkuja. Energiaa ja huoletonta menoa riittää ja jos elektroniset kokeilut ei musiikkinautintoa häiritse, niin tässä alkuaikojen tuhtia tuuttausta suoraan sumusaarilta...

A Rose For The Crows, levyltä Turbowolf, 2011