55. KINGSTON WALL

...no niin, tätä hetkeä olen yrittänyt vältellä. En ehkä tosissani, mutta valinta ensimäisestä suomalaisesta bändistä on tuottanut päänvaivaa roppakaupalla. Mistä niistä kaikista aloittaisi ensimmäisenä, mikä on vaikuttanut eniten, mitä on kuunnellut ja mitä kuuntelee edelleen. Suomalaisia bändejä ja artisteja on vuosien varrella tullut luukutettua kuitenkin aikoimoisen verran, tietenkin. Paskat. Aloitetaan sillä mikä pyörii tiuhaan soittimissa tälläkin hetkellä.

Aikana jolloin kuunneeltiin ahkerasti Metallicaa, Guns N' Rosesia, Nirvanaa ja muita ulkomaan superbändejä, tuli Suomen Helsingistä pippurinen trio, joka omakustannelevyillään sopi tällaiseen maailmaan tietenkin äärimmäisen huonosti. Yhtye sai kuitenkin ilmiömäisellä live-esiitymisellään ja vaikuttavilla levyillään vankan ja uskollisen ihailijapiirin itselleen. Yhtyeen musiikki ei ollut siihen aikaan kovinkaan suosittua kauraa, mutta itseeni ja kaveripiiriini, kummajaisten musiikki kolahti ja kovin kolahtikin.

Kingston Wall perustettiin Helsingissä vuonna 1987. Lopullinen legendarinen kokoonpano näki päivänvalon vuonna 1990, kun rumpali Sami Kuoppamäki keskeytti musiikinopiskelunsa Yhdysvalloissa ja päätti hypätä mukaan suureen seikkailuun. Seikkailun kapelimestarina toimi itseoikeutetusti kitaristi/laulaja Petri Walli ja tasapainottavana turvamiehenä toimi basisti Jukka Jylli.

Nimestään huolimatta, trio ei paukuttanut rastahemmojen rentoa reggaeta, vaan mystisen proggressiivista ja psykedeelistä rokkenrollersonia. Minkäänlaiset tyylilliset rajoitukset eivät kuitenkaan rajoittaneet bändin musisointia. Puhtaseen 1960-1970-luvun rokkiin sekoitettiinkin sulavasti intialaista musiikkia ja loppuaikoina jopa elektronista musiikkia. Suuria esikuvia triolle olivat Jimi Hendrix, Led Zeppelin, Cream ja Pink Floyd.

Lyhyen historiansa aikana trio ehti levyttämään kolme albumia. Vuonna 1992 ilmestyi lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty I. Seuraavana vuonna ilmoille paukahti II ja Vuonna 1994 ilmestyi yhtyeen viimeinen studioalbumi Tri-Logy. Kahdella ensimmäisellä albumilla kuullaan selkeästi esikuviensa vaikutteet, mutta innovatisuutta ei yhtyeeltä puuttunut. Intialaisvaikutteet tekivät musiikista omaperäistä ja improvisaation määrä oli tolkutonta, myös albumeilla. Jos ensimmäisellä albumilla coveroitiin Henkkaa, niin toisella levylly coveroitiin jo Donna Summeria. Kolmas albumi oli jonkinasteinen teemalevy. Levyyn vaikutti Wallin mieltymys, aikakudelle sopivaan villitykseen, tekno/trance-musiikkiin! Toinen keulahahmon mieltymys oli Ior Bock ja hänen hämärät teoriansa ja omantakeinen mytologia, mitkä vaikuttivat levyn tekemiseen yllättävänkin paljon. Tuloksena kohtuulisen omaperäistä materiaalia.

Tämä hippimystiikkaa suoltava bändi oli elmentissään kuitenkin lavalla. Tunnelma oli intensiivistä ja kappaleet saattoivat laajeta kymmenien minuuttien jamitteluiksi. Tajunnanräjäyttävät kappaleet saivat runsaasti tilaa improvisoinnille, eikä settiä vedetty koskaan ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan. Keikoilla voitiin kuulla ja nähdä ihan mitä vain. Onneksi vuonna 2005 ilmestyi kolmen cd:n kokoelmalivelevy, jolta voidaan nauttia näistä hurmiollisista ja nautinnollisista hetkistä ja ihmetellä herrojen menoa livetilanteissa, loistavaa.

Trion seikkailu päättyi siis vuonna 1995. Yhtyeen nokkamies Walli teki traagisen itsemurhan hyppäämällä Töölön kirkon katolta. Harmillisen lyhyeksi jäänyt ura on jättänyt pysyvän ja syvän jäljen suomalaiseen rockhistoriaan ja yhtyeen arvostus ja suosio on saavuttamassa vähitellen sen arvostuksen, mitä yhtye ei koskaan saanut toimintavuosinaan. Kingston Wall on niitä harvoja suomalaisia bändejä, joissa on kaikki legendat ainekset ja itse luokitelen KW:n yhdeksi kovimmista suomalaisista legendoista. Sami Kuoppamäen kiihkeä rumputyöskentely, Jukka Jyllin juureva alakerta ja edesmenneen Petri Wallin intohimoinen tulkinta kuulostaa edelleen uskomattoman tuoreelta ja ajattomalta...peace and love!

With My Mind, levyltä I, 1992