...onhan siinä aina oma pieni riskinsä, jos bändissä heiluu
vain kaksi ukkoa. Leimataan heti isojen starbojen plagioimiseta (White Stripes,
Black Keys jne.) tai sitten yksinkertaisesti homma ei vaan toimi. Onneksi
täältä meidän pikku pallolta löytyy hieman ei niin kuuluisia kaksihenkisiä
rokettibändejä, joilla homma toimii luontevasti. Muutamia vuosia sitten
tutustuin tähän kaksikkoon aivan sattumalta youtubehelvetin koukeroissa.
Yhtyeen raaka ja järjettömän energinen musiikki vei hetikättelyssä mennessään.
Kanadan Torontosta kotoisin olevat lahjakkaat veijarit,
kitaristi / laulaja Kevin McKeown ja rumpali Eric Owen pitävät kotipaikkaansa
nykyään Yhdysvaltain Texasissa. Vuonna 2008 Austiniin muuttaneet velikullat
alkoivat tosissaan veivaamaan omaa lättyään, mikä ilmestyikin vuonna 2009.
Nimikkoalbumin soundissa yhdistyy mukavasti blues, southern rock ja joissain
biiseissä jopa soul-musiikki. Pääosan musiikista vie kuitenkin yksinkertainen
ja raaka rock n' roll.
Ensimmäisen levyn biisejä on voinut kuulla tv-sarjassa Son
Of Anarchy ja muutamissa mainoksissa (täällä euroopan puolellakin). Yhtyeen
ovelat tempon muutokset tuovat mukavasti vaihtelua biiseihin ja yhtyeen
mieltymys jamitteluun kuuluu ja aistii hienosti albumilta. Oikein miellyttävää
vääntöä. Hyvää päivitettyä sekametelisoppaa.
Bändi äänitti toisen albuminsa syksyllä 2011 Torontossa ja
se ilmestyi levykauppoihin toukokuussa 2012 (Big Beat 59). Samoilla linjoilla
jatkettiin. Kanadalainen rock n' roll duo sekoittelee musiikissaan edelleen eri
aikakausia ja eri musiikkityylejä, joten soppa maistuu erinomaisen hyvältä.
Toivottavasti tämä soul-blues-roots-boogie-garage-southern
rock duo jatkaa valitsemallaan tiellä, eikä muuta tyyliään ja ilostuttaa meitä
rockin ystäviä vielä pitkään...
Trigger On
My Fire, albumilta Black Pistol Fire, 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti