...kovaa peliä Bostonissa. Yksi rockin suurista nimistä. Itselleni ei ehkä mahdu siihen ryppääseen, jota hehkuttaisin nyrkit pystyssä kylillä, mutta kyllä pumpulta mainioitakin vetoja löytyy. Bändi on tarjonnut vuosikymmenien aikana huikeita helmiä ja toisaalta myös järkyttäviä rimanalituksia.
Amerikan Bostonista kotoisin oleva hard rock- yhtye perustettiin jo vuonna 1970. Alkuunsa hieman hitaasti lämpeävä rokkipoppoo levytti kaksi albumia ennen yhtyeen lopullista läpimurtoa. Vuonna 1975 ilmestynyt Toys in the Attic oli huikea menestys ja sai aikaiseksi valtaisan suosion. Levy per vuosi levyttänyt yhtye julkaisi neljännen studioalbuminsa vuonna 1976, Rocks. Tämä hardrock- genren parhaimmistoon kuuluva albumi jatkoi samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Törkeän hyvää rokettia. Näitä kahta lätttyä kehtaa kuunnella vieläkin. Yhtyeen suoraviivainen bluesvaikutteinen rollerson puri myös kansainvälisesti. Vain taivas oli yhtyeellä rajana ja ehkä pari muuttuvaa pikkuseikkaa.
Päihdeongelmat ja nopeatahtinen kiertue-elämä alkoi jo näkyä muillekkin. Parivaljakkoa laulaja Steven Tyleria ja kitaristi Joe Perryä alettiin kutsumaan Toxic Twinsiksi, johtuen kaverusten sairaalloisesta huumeiden käytöstä. Päihteiden käyttö kuului tietenkin koko poppoolle, mutta nämä kaksi sankaria olivat pihalla koko ajan. Näin jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä miten kaksikko ylipäätään pysyi hengissä koko 70-luvun.
Studioalbumeja kuitenkin väsättiin ja siinä samassa väsättin jotain muutakin, jos mahdollista, vielä enemmän. Huumeiden käytöstä oli jo tullut suuri ongelma. Se näkyi 70-luvun lopulla ilmestyneistä levyistä. Heikkoa kauraa. Yhtyeen ihmissuhdeongelmat kasvoivat niin mittaviksi, että Joe Perry erosi bändistä vuonna 1979 ja perusti oman yhtyeen (Joe Perry Project). Bändi jatkoi kuitenkin kiertueita, mutta vuoteen 1981 yhtyeen suosio oli lopahtanut syville vesille. Bändi yritti kuitenkin saada menestystä vuonna 1982 ilmestyneellä Rock in a Hard Place-albumilla, mutta turhaan. Levy oli heikko ja kunnon hittibiisejä ei levyltä löytynyt. 70-luvun loppu ja 80-luvun alku oli yhtyeelle raskasta aikaa. Yhtyeen kitaristi oli lähtenyt, levyt eivät olleet mairittelevia, päihteiden käyttö jatkui ja kaiken kukkuraksi yhtyeen toinenkin kitaristi lähti käpälämäkeen.
Vuonna 1985 alkoi jo näyttää paremmalta. Kitaristit olivat tulleet taikaisin, riidat oli sovittu, uusi levy-yhtiö ja uusi albumi, Done With Mirrors oli tullut kauppoihin. Lätty oli parannusta aikaisempiin huonoihin levyihin, mutta ei tuottanut ainuttakaan hittibiisiä. Huolimatta levyn laihasta suosiosta, yhtyeen konsertit olivat edelleen loppuunmyytyjä ja täyttä tavaraa.
Vaikka bändi olikin palannut menestyksen makuun ja kaikki näytti ulkoisesti olevan hyvin, yhtyeen jäsenten huumeongelmat eivät olleet loppuneet. Kiertueiden jälkeen Steven Tyler meni vieroitushoitoon. Laulajan päästyä pois, yhtyeen muut jäsenet menivät hoitoon. Kun koko bändi oltiin saatu kuiville päihteistä, alkoi hirmuinen työstäminen seuraavaa albumia varten.
Permanent Vacation albumi ilmestyi 1987. Se nousi välittömästi hitiksi. Yhtyeen bluesvaikutteinen rocki oli saanut stadionrockin vaikutteita. Yhtyeen munakas rock sai myös tämän pikku räkänokan kiinostumaan yhtyeestä. Isot ilmavat soundit ja nakuttavat riffit tekivät levystä huippusuositun. Bändi oli noussut haudasta, isolla ryminällä. Pienimuotoista ongelmaa tuotti levyn julkaisun jälkeen alkava kiertue. Aerosmith lähti yhteiskiertueelle Geffenin toisen jättiartistin (Guns N' Rosesin) kanssa, jonka jäsenet eivät olleet tunnettuja ainoastaan musiikistaan. Päihteitä kiertueella käytettiin surutta, mutta bändin jäsenet olivat viisastuneet aikaisemmista sekoiluistaan, niin että päihteet jäivät kiertueen loputtua. Ehkä juuri tämän vuoksi yhtyeen seuraava albumi (Pump, 1989) uudisti ryminällä yhtyeen asemaa maailman huippujen joukossa.
90-luvulle tultaessa bändin musiikki vaihtui jälleen, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Vuonna 1993 ilmestynyt Get a Grip-albumi oli silti valtaisa jättimenestys. Lätyltä löytyy vielä muutamia helmiä, mutta kokonaisuudessaan se ei iskenyt allekirjoittaneeseen. Yhtyeen radioystävälliset voimaballadit olivat ottaneet vallan puhtaasta ja suoraviivaisesta rockista. Seuraavat albumit jatkoivat samoilla linjoilla, balladeja ja hieman kevyempää rockia kansalle. Levyt olivat ristiriitaisia, eivätkä menestyneet laisinkaan. Suosio ja menestys oli jälleen kerran karannut.
Vuonna 2004 yhtye julkaisi jo pitkään odotetun bluesalbumin, Honkin' on Bobon. Albumi oli yhtyeen paluu alkutekijöihin, juurimusiikin pariin. Bändi levytti sekalaisia lempi- bluesejaan. Se oli juurimusiikin ystäville mieluisa albumi, mutta kaupallisesti levy ei ollut kummoinenkaan. Bändin kiertue ZZtopin kanssa meni lopulta aivan plörinäksi. Yhtyeen jäsenet kokivat terveysongelmia koko kiertueen aikana ja lopulta kiertue peruttiin Aerosmithin osalta kokonaan.
Hiljaiselo alkoi yhtyeessä. Media ja musiikkimaailma alkoi huhuilla bändin hajonneen ja lopulta Joe Perry ilmoitti etsivänsä yhtyeelle uutta solistia vuonna 2009. Tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä. Uudeksi laulajaksi uumoiltiin jopa muuan Lenny Kravitzia, mutta loppujen lopuksi Steven Tyler pysyi keulapaikallaan ja yhtye jatkoi samalla vanhalla kokoonpanolla. Yhtyeen uusin albumi, Music From Another Dimension, ilmestyi 2012. Levyllä pilkahtaa hienoja hetkiä, mutta ne juustoiset mahtiballadit ottavat suurimman huomion kokonaisuutta ajatellen. Tähän ilmeisesti ollaan tultu.
Toisaalta yhtye taistelee yhä kunniakkaasti aikaa vastaan. Keikolla ja yhtyeen kiertueilla voi vielä kokea Tylerin kollimaista ulvontaa ja taustapatteriston rollaririffettelyä. Onhan yhtyeen roketti sen verran luomua ja innostavaa hard-rockia. Yhtyeen keikkasetti koostuu sen verran kovista hiteistä, että sen rakentaminen ei ole hankalaa tällaiselle dinosaurukselle. Bändi kuulostaa keikoilla vieläkin muhevalta rock-moottorilta, jonka sisäänajo on tehty jo kauan sitten. Vaikka vuosikymmeniin on sisältynyt vaikka millaisia sekoilua, huippuhetkiä, ihmisuhdeongelmia, päihdeongelmia, riitoja ja aallonpohjia, keikkailee Aerosmith yhä nykypäivänäkin samalla kokoonpanolla kuin ensilevyllään, ei huonosti.
Vaikka yhtye ei ole ollut musiikillisesti enää vuosiin tärkeä ja raakaa voimaa vaativa rock ei enää luonnistu entiseen malliin, on bändi mittava ura ollut huikea ja mainitsemisen arvoinen. Kaikenkaikkiaan bändi oli parhaimmillaan uskomattoman kova ja viihdyttävä. Annetaan papparaisten mennä kevyemmällä linjalla ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja...
Rag Doll, albumilta Permanent Vacation, 1987
Amerikan Bostonista kotoisin oleva hard rock- yhtye perustettiin jo vuonna 1970. Alkuunsa hieman hitaasti lämpeävä rokkipoppoo levytti kaksi albumia ennen yhtyeen lopullista läpimurtoa. Vuonna 1975 ilmestynyt Toys in the Attic oli huikea menestys ja sai aikaiseksi valtaisan suosion. Levy per vuosi levyttänyt yhtye julkaisi neljännen studioalbuminsa vuonna 1976, Rocks. Tämä hardrock- genren parhaimmistoon kuuluva albumi jatkoi samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Törkeän hyvää rokettia. Näitä kahta lätttyä kehtaa kuunnella vieläkin. Yhtyeen suoraviivainen bluesvaikutteinen rollerson puri myös kansainvälisesti. Vain taivas oli yhtyeellä rajana ja ehkä pari muuttuvaa pikkuseikkaa.
Päihdeongelmat ja nopeatahtinen kiertue-elämä alkoi jo näkyä muillekkin. Parivaljakkoa laulaja Steven Tyleria ja kitaristi Joe Perryä alettiin kutsumaan Toxic Twinsiksi, johtuen kaverusten sairaalloisesta huumeiden käytöstä. Päihteiden käyttö kuului tietenkin koko poppoolle, mutta nämä kaksi sankaria olivat pihalla koko ajan. Näin jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä miten kaksikko ylipäätään pysyi hengissä koko 70-luvun.
Studioalbumeja kuitenkin väsättiin ja siinä samassa väsättin jotain muutakin, jos mahdollista, vielä enemmän. Huumeiden käytöstä oli jo tullut suuri ongelma. Se näkyi 70-luvun lopulla ilmestyneistä levyistä. Heikkoa kauraa. Yhtyeen ihmissuhdeongelmat kasvoivat niin mittaviksi, että Joe Perry erosi bändistä vuonna 1979 ja perusti oman yhtyeen (Joe Perry Project). Bändi jatkoi kuitenkin kiertueita, mutta vuoteen 1981 yhtyeen suosio oli lopahtanut syville vesille. Bändi yritti kuitenkin saada menestystä vuonna 1982 ilmestyneellä Rock in a Hard Place-albumilla, mutta turhaan. Levy oli heikko ja kunnon hittibiisejä ei levyltä löytynyt. 70-luvun loppu ja 80-luvun alku oli yhtyeelle raskasta aikaa. Yhtyeen kitaristi oli lähtenyt, levyt eivät olleet mairittelevia, päihteiden käyttö jatkui ja kaiken kukkuraksi yhtyeen toinenkin kitaristi lähti käpälämäkeen.
Vuonna 1985 alkoi jo näyttää paremmalta. Kitaristit olivat tulleet taikaisin, riidat oli sovittu, uusi levy-yhtiö ja uusi albumi, Done With Mirrors oli tullut kauppoihin. Lätty oli parannusta aikaisempiin huonoihin levyihin, mutta ei tuottanut ainuttakaan hittibiisiä. Huolimatta levyn laihasta suosiosta, yhtyeen konsertit olivat edelleen loppuunmyytyjä ja täyttä tavaraa.
Vaikka bändi olikin palannut menestyksen makuun ja kaikki näytti ulkoisesti olevan hyvin, yhtyeen jäsenten huumeongelmat eivät olleet loppuneet. Kiertueiden jälkeen Steven Tyler meni vieroitushoitoon. Laulajan päästyä pois, yhtyeen muut jäsenet menivät hoitoon. Kun koko bändi oltiin saatu kuiville päihteistä, alkoi hirmuinen työstäminen seuraavaa albumia varten.
Permanent Vacation albumi ilmestyi 1987. Se nousi välittömästi hitiksi. Yhtyeen bluesvaikutteinen rocki oli saanut stadionrockin vaikutteita. Yhtyeen munakas rock sai myös tämän pikku räkänokan kiinostumaan yhtyeestä. Isot ilmavat soundit ja nakuttavat riffit tekivät levystä huippusuositun. Bändi oli noussut haudasta, isolla ryminällä. Pienimuotoista ongelmaa tuotti levyn julkaisun jälkeen alkava kiertue. Aerosmith lähti yhteiskiertueelle Geffenin toisen jättiartistin (Guns N' Rosesin) kanssa, jonka jäsenet eivät olleet tunnettuja ainoastaan musiikistaan. Päihteitä kiertueella käytettiin surutta, mutta bändin jäsenet olivat viisastuneet aikaisemmista sekoiluistaan, niin että päihteet jäivät kiertueen loputtua. Ehkä juuri tämän vuoksi yhtyeen seuraava albumi (Pump, 1989) uudisti ryminällä yhtyeen asemaa maailman huippujen joukossa.
90-luvulle tultaessa bändin musiikki vaihtui jälleen, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Vuonna 1993 ilmestynyt Get a Grip-albumi oli silti valtaisa jättimenestys. Lätyltä löytyy vielä muutamia helmiä, mutta kokonaisuudessaan se ei iskenyt allekirjoittaneeseen. Yhtyeen radioystävälliset voimaballadit olivat ottaneet vallan puhtaasta ja suoraviivaisesta rockista. Seuraavat albumit jatkoivat samoilla linjoilla, balladeja ja hieman kevyempää rockia kansalle. Levyt olivat ristiriitaisia, eivätkä menestyneet laisinkaan. Suosio ja menestys oli jälleen kerran karannut.
Vuonna 2004 yhtye julkaisi jo pitkään odotetun bluesalbumin, Honkin' on Bobon. Albumi oli yhtyeen paluu alkutekijöihin, juurimusiikin pariin. Bändi levytti sekalaisia lempi- bluesejaan. Se oli juurimusiikin ystäville mieluisa albumi, mutta kaupallisesti levy ei ollut kummoinenkaan. Bändin kiertue ZZtopin kanssa meni lopulta aivan plörinäksi. Yhtyeen jäsenet kokivat terveysongelmia koko kiertueen aikana ja lopulta kiertue peruttiin Aerosmithin osalta kokonaan.
Hiljaiselo alkoi yhtyeessä. Media ja musiikkimaailma alkoi huhuilla bändin hajonneen ja lopulta Joe Perry ilmoitti etsivänsä yhtyeelle uutta solistia vuonna 2009. Tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä. Uudeksi laulajaksi uumoiltiin jopa muuan Lenny Kravitzia, mutta loppujen lopuksi Steven Tyler pysyi keulapaikallaan ja yhtye jatkoi samalla vanhalla kokoonpanolla. Yhtyeen uusin albumi, Music From Another Dimension, ilmestyi 2012. Levyllä pilkahtaa hienoja hetkiä, mutta ne juustoiset mahtiballadit ottavat suurimman huomion kokonaisuutta ajatellen. Tähän ilmeisesti ollaan tultu.
Toisaalta yhtye taistelee yhä kunniakkaasti aikaa vastaan. Keikolla ja yhtyeen kiertueilla voi vielä kokea Tylerin kollimaista ulvontaa ja taustapatteriston rollaririffettelyä. Onhan yhtyeen roketti sen verran luomua ja innostavaa hard-rockia. Yhtyeen keikkasetti koostuu sen verran kovista hiteistä, että sen rakentaminen ei ole hankalaa tällaiselle dinosaurukselle. Bändi kuulostaa keikoilla vieläkin muhevalta rock-moottorilta, jonka sisäänajo on tehty jo kauan sitten. Vaikka vuosikymmeniin on sisältynyt vaikka millaisia sekoilua, huippuhetkiä, ihmisuhdeongelmia, päihdeongelmia, riitoja ja aallonpohjia, keikkailee Aerosmith yhä nykypäivänäkin samalla kokoonpanolla kuin ensilevyllään, ei huonosti.
Vaikka yhtye ei ole ollut musiikillisesti enää vuosiin tärkeä ja raakaa voimaa vaativa rock ei enää luonnistu entiseen malliin, on bändi mittava ura ollut huikea ja mainitsemisen arvoinen. Kaikenkaikkiaan bändi oli parhaimmillaan uskomattoman kova ja viihdyttävä. Annetaan papparaisten mennä kevyemmällä linjalla ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja...
Rag Doll, albumilta Permanent Vacation, 1987
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti