...olisi pientä retroilua taas havaittavissa. Retropumppuja tulee ja menee. Osa on mitäänsanomatonta kuraa ja osa taas ihan mukiinmeneviä. Sitten on erikseen nämä muutamat pumput, jotka erottuvat edukseen ja saavat jollain ihmeellisellä tavalla musadiggarin puntin vapisemaan ja tärisemään. Ensivaikutelma on aina tärkeää ja tässä tapauksessa vaikutelma vakuutti. Tarttuvaa, yksinkertaista ja tehokasta. Tämä uusi tuttavuus aiheutti hyväksyttävää nyökyttelyä heti alkumetreiltä lähtien ja muutahan se ei vaadi. Perinteitä kunnioittavaa ja rehtiä rokkia energisellä otteella. Tällaistähän kuuntelee mielellään.
Texasin Austinista tuleva bändi sai alkunsa vuonna 2006. Ensimmäinen eponyymi albumi ilmestyi vuonna 2013 eli kohtalaisen tuore tuttavuus kyseessä. Bändin musiikki vie kuuntelijan takaisin 1970-luvulle, jossa sekoittuvat tutut etelävaltioiden bluesrockriffit, hämärä psykedelia ja suoraviivainen hardrock. Virkistävän tuttua. Bändi tuo siis tuulahduksen menneisyydestä, jolloin jytäriffit, karhea soundimaailma ja puoleensavetävä groove olivat parhaimmillaan.
Texasin rokkikukot eivät kuitenkaan lainaile tai plagioi suoraan riffejään keneltäkään aikakauden suurnimiltä, tosin yhtymäkohtia tulee ja vaikutteet yhtyeen musiikissa tunnistaa pakostikkin. Eihän tällä ole suurta merkitystä, jos homma toimii ja näillä herroilla homma todellakin toimii. Bändi kuulostaa ajattomalta ja uskottavalta. Tyyppillisen retrorokkailun tapaan levy on täynnä tarttuvia riffejä ja omaperäisiä koukkuja, mutta väliin mahtuu myös pitkiä, hitaita blues-soolojakin. Kun tähän lisätään laulaja Aryn Jonathan Blackin robertplantmainen mielyttävä ujellus, paketti alkaa olemaan kohtuu valmis. Paljon enempää ei voi yhtyeeltä vaatia. Maukasta.
Nämä Texasin karvapäät eivät turhia siis kikkaile, vaan veivaavat kunnon kickass rokkia ja kunnioittavat omalla tyylillään ja musiikillaan vanhoja legendoja. Erittäin mukaansatempaavaa retrojytää. Suosittelen lämpimästi...
Polygon Of Eyes, albumilta Scorpion Child, 2013
Texasin Austinista tuleva bändi sai alkunsa vuonna 2006. Ensimmäinen eponyymi albumi ilmestyi vuonna 2013 eli kohtalaisen tuore tuttavuus kyseessä. Bändin musiikki vie kuuntelijan takaisin 1970-luvulle, jossa sekoittuvat tutut etelävaltioiden bluesrockriffit, hämärä psykedelia ja suoraviivainen hardrock. Virkistävän tuttua. Bändi tuo siis tuulahduksen menneisyydestä, jolloin jytäriffit, karhea soundimaailma ja puoleensavetävä groove olivat parhaimmillaan.
Texasin rokkikukot eivät kuitenkaan lainaile tai plagioi suoraan riffejään keneltäkään aikakauden suurnimiltä, tosin yhtymäkohtia tulee ja vaikutteet yhtyeen musiikissa tunnistaa pakostikkin. Eihän tällä ole suurta merkitystä, jos homma toimii ja näillä herroilla homma todellakin toimii. Bändi kuulostaa ajattomalta ja uskottavalta. Tyyppillisen retrorokkailun tapaan levy on täynnä tarttuvia riffejä ja omaperäisiä koukkuja, mutta väliin mahtuu myös pitkiä, hitaita blues-soolojakin. Kun tähän lisätään laulaja Aryn Jonathan Blackin robertplantmainen mielyttävä ujellus, paketti alkaa olemaan kohtuu valmis. Paljon enempää ei voi yhtyeeltä vaatia. Maukasta.
Nämä Texasin karvapäät eivät turhia siis kikkaile, vaan veivaavat kunnon kickass rokkia ja kunnioittavat omalla tyylillään ja musiikillaan vanhoja legendoja. Erittäin mukaansatempaavaa retrojytää. Suosittelen lämpimästi...
Polygon Of Eyes, albumilta Scorpion Child, 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti