10. AC/DC

...kymmenes video, jihaa...täysi kympin arvoinen on myös tämä kyseinen yhtye...isot pojathan tätä bändiä luukutti ja kunnolla luukuttikin. Oli siinä pienellä pojalla ihmettelemistä, kun ensimmäistä kertaa aussiveijareita kuuli. Sen verran kovaa tämä rock n' roll juna jyskytti tärykalvoihin, että ihastuminen bändiin tapahtui välittömästi. Naapurin isommat kollit kuuntelivat Fly on the Wall ja Who made Who albumeja 80-luvun puolenvälin jälkeen ja näistä levyistä myös alkoi omat fiilistelyt bändin tuotantoon.  Ensimmäisten pussikaljojen aikoihin alkoi tulla myös musiikillisia neuvoja pienelle räkänokalle, "kuuntele vanhempaa, se on parempaa". Ja niinhän siinä sitten kävi, bändin vanhempaan tuotantoon sitä alkoi tutustua ja taisi isommat oikeassa olla, kyllä se vanhempi parempaa oli/on.

Australian Sydneyssä vuonna 1973 Youngin veljekset perustivat tämän kuuluisan rockjärkäleen. Saatuaan laulajaksi Bon Scotin, yhtye oli valmiina levyntekoon. Vuonna 1976 maailmanlaajuinen debyyttialbumi ( High Voltage) tuli uunista ulos. Yhtye muutti vuonna 1976 Lontooseen ja alkoi jo saada huomattavaa suosiota. Pankin räjäytti vuonna 1979 Highway the Hell-albumi. Kuriton "koulupoikarock" oli valloittanut koko maapallon. Kitaristi Angus Youngin tuhdit perusriffit, laulaja Bon Scottin omalaatuinen lauluääni ja muiden jäsenten peruspoljenta oli lyönyt maailman polvilleen.

Nousukiito loppui ikävästi. Bändin solisti Bon Scott menehtyi vuonna 1980 alkoholimyrkytykseen. Yhtye ei kuitenkaan jäänyt laakereilleen makaamaan, vaan ottivat uudeksi solistiksi Bon Scottin kehuman laulajan, Brian Johnsonin. Musiikkiaailmassa epäröitiin, ihmetelitiin ja jopa pelättiin, miten aussipojille käy. No, hyvinhän niille taisi käydä. Ensimmäinen albumi uudella laulajalla tuli vain puoli vuotta Bon Scottin kuolemasta. Back in Black-albumi on yhtyeen menestynein lätty. Bändi esitteli uuden laulajan hieman tuhdimmalla soundilla, mutta samalla peruspoljentoa unohtamatta. Uuden solistin karheampi äänikin sopi loistavasti yhtyeen "uuteen" musiikkiin.

Rock n' roll juna kiihtyi taas vauhtiin. Yhtyeen toinen lätty B.Johnsonin kanssa onnistui myös erinomaisesti. Kanuunat lauloivat ja rokkia ylistettiin. Nam. Seuraavat levyt olivatkin sitten bändiltä mielestäni peruskauraa, aina näihin päiviin asti. Peruspoljenta on kyllä samaa vanhaa kunnon mäiskettä ja meno on tuttua ja turvallista. Jokaiselta levyltä löytyy muutamia helmiä, mutta kokonaisuudessaan levyt eivät yllä vanhemman matskun tasolle.

Silti, onhan se komeaa, kun voi luottaa yhtyeeseen, joka vuosikymmenestä toiseen on se mikä on, eikä yritä edes muuttua maailman trendien mukaan. Bändi vetää edelleen ryhdikästä, tyylilajissaan uskollista ja turhista kikkailusta riisuttua rokkia. Toivottavasti saamme kuulla vielä pitkään helvetinkellojen kumua, kanuunoiden jyskettä ja perusluotettavaa koulupoikarokkia...

Let There Be Rock, albumilta Let There Be Rock, 1977